HPT: Kun kirjat olivat totta

 

Luku 1 ~Minäkö noita?

Kävelin pitkää, mustaa katua pitkin, sillä halusin tutustua enemmän tähän outoon paikkaan. Olin löytänyt tämän ihan normaalina päivänä täältä, Lontoosta!
Ehkä minun pitäisi esitellä itseni.
Nimeni on Helen. Helen Portwood.
Tiedän, nimeni saattaa olla hieman kummallinen, mutta en oikein tiedä, miksi kaikki sanovat minua Hermione Potteriksi. Joo, tykkään lukea Harry Pottereita, mutta haloo! Olen Portwood, en Potter.
Minulla on pitkät, ruskeat hiukset, ja ruskeat silmät. Olen 10 vuotta vanha. Minulle sanotaan, että näytän Hermionelta, ja niin kai näytänkin. Olen nuori hengaamaan kaupungilla, mutta vanhempani eivät välitä, missä olen.
Sinä iltana olin kahden kivan pojan, Harrison "Harry" Wheelwrightin ja Ronaldo "Ron" Granvillen kanssa kaupungilla. Harrison näyttää ihan Harry Potterilta, ja Ronaldo Ronilta, mistä meitä välillä kiusataan. Mutta hei, en tajuu! Harry Weasley, Hermione Potter ja Ron Granger! Mitä seuraavaksi?
Menimme erääseen mukavaan kioskiin. Siellä kiva myyjä, jonka tunsimme, sanoi:
"Mitäs saisi olla, neiti Granger? Entä herrat Potter ja Weasley? Hups, siis neiti Potter ja herrat Granger ja Weasley!"
"Jack, älä jaksa," vastasin. Tänään en haluaisi enää leikkiä tätä.
"Me otettas vaan 3 cokista. Täs on tasaraha."
"Heti tulee!" Iloinen, hieman pullea, lyhyttukkainen blondi Jack McDonald sanoi hyväntuulisesti.
Odotimme tiskillä, kunnes saimme juomat ja menimme ulos auringonpaisteeseen.
"Miks _KAIKKI AINA_ sanoo meitä Harryks, Roniks ja Hermioneks? Mä en enää tiiä, mitä käy, kun kaikki tulee pyytää meiltä nimmareita!" Harry sanoi.
"Joo, Lordi Voldemorthan vois tulla ja tappaa meidät!" Ron sanoi ryystäen kokista.
Purskahdimme nauruun.
"Hyvä läppä, Ron, mut muista et me ollaan täysin normaaleita ihmisiä!" sanoin.
"Erittäin tavallisia. Kadullakin kaikki tuijottaa." Harry sanoi.
Kun olimme juoneet cokikset, lähdimme lempipaikkaamme, kahden kaupan väliin. Sinne ei yleensä tulleet ihmisiä, joten saimme jutella siellä rauhassa. Joku kadunlakaisija oli lakaissut jotain keppejä tänne.
Me kaikki huomasimme: Keppejen seassa oli 3, kummallisen näköistä puista pötkylää.
Otimme kaikki yhdet, ja Ron keksi:
"Hei, tyypit! Entä, jos heilautettas näitä sauvoja ihan läpällä, näin, ja sanottas: Tulejo Iskunkiertokuja!" Ronaldo sanoi liikauttaen sauvan pari kertaa ympäri.
"Tulejo Iskunkiertokuja!" huusimme yhteen äänen, ja samalla ympärillämme sumeni. Se ei ollut sellaista, kuin olisit ollut tainnuksissa, se oli jotenkin savumaista.
Räpytimme silmiämme. Näin edessäni kaupan harmaan seinän, kirjoitukset sen seinässä, ja...
"Wow!" Ron sanoi.
"Oho, tää taika... toimi?" Harry sanoi ihmeissään.
"Ollaanko me..."
"Taidetaan me olla, vai onko tuo outo maisema vain mainos?" sanoin, sillä se, mitä näin, oli aika ihmeellistä. Tuijotimme kaikki aukkoa kaupan seinässä, mutta se ei selvästikään oltu kauppaan tehty aukko, se oli... Jotenkin... Äsh, unohda.
"H3mm3771." Ron purki hämmästystään.
"No, onneksi me osataan muutamia taikasanoja, esim. Avada kevadra, kidutu, komennu, siipidrium lentiusa, tulejo, menejo, alohomora..."
"Tyypit, oottekste miettiny tätä: Meil ei oo koulutusta!" Harry sanoi.
"Ihsm, mennää ny." Sanoin.
Ja me astuimme askeleen. Toisen. Kolmannen. Se oli ihmeellisintä, mitä olen koskaan nähnyt.